JavaScript seems to be disabled in your browser. For the best experience on our site, be sure to turn on Javascript in your browser.
Kaikki piilolinssit
Katso kaikki myymälät
Optikon palvelut
Silmälääkäripalvelut
Yleistä näkemisestä
Silmien terveys
Varaa aika
Lähinäön ongelmien oireita voivat olla silmien hierominen, päänsärky, kirjainten sekoittuminen, tekstin hyppiminen ja lukukohdan seuraaminen sormella sekä ylipäänsä haluttomuus lukemiseen. Näköongelmat voivat ilmetä myös häiritsevänä käyttäytymisenä oppitunneilla. Kun ei lapsi pysty keskittymään lukemiseen, voi hän reagoida asiaan häiritsemällä muiden keskittymistä.
Instrumentariumin johtava optikko Matti Tyynilä toteaa, että lasten näkemisestä huolehtiminen on tärkeää, sillä korjaamaton taittovirhe voi johtaa siihen, ettei näkökyky pääse kehittymään normaaliksi. Tyynilä antaa vanhemmille kuusi vinkkiä, joilla lapsen näkemistä voi tarkkailla:
Tyynilän mukaan kesän jälkeen on aina hyvä tarkistaa, ettei lapsella jo olemassa oleva kehys ole jäänyt pieneksi ja että linssien pinta on ehjä ja voimakkuus linssissä on edelleen riittävä. Optikko voi tehdä näöntutkimuksen ja tarvittaessa määrätä silmälasit yli 8-vuotiaille lapsille. Nuorempien lasten näöntutkimuksen suorittaa aina silmälääkäri.
Katso lasten silmälasit
Tänä päivänä Instrumentarium-myymälöitä on Suomessa 147 ja Virossa 20. Asiakkaitamme palvelee yli 200 asiantuntevaa optikkoa ja jokaisessa myymälässämme on myös silmälääkärin vastaanotto sekä koulutettujen kehysasiantuntijoiden palvelu. Panostamme vahvasti myös optikkojen ja optisten myyjien kehysasiantuntijuuteen muun optisen tietämyksen lisäksi.