Silmien tarkastus optikolla

Käymällä säännöllisesti piilolinssioptikon tutkimuksissa varmistat, että silmäsi voivat hyvin ja linssit soveltuvat sinulle jatkossakin. Et pysty itse paljain silmin havaitsemaan mahdollisia silmän terveydentilan muutoksia ja siksi suosittelemme kaikille piilolinssien käyttäjille tarkastusta vähintään vuoden välein. Lisäksi saat tietoa markkinoiden uusimmista piilolinssituotteista.

Optikon tekemässä piilolinssikontrollissa:

  1. tutkitaan mikroskoopilla silmän etuosa (mm. sarveiskalvo, sidekalvot)
  2. varmistetaan, että sinulla on oikea - sinulle paras mahdollinen linssityyppi käytössä
  3. määritetään piilolinssin voimakkuus
  4. päivitetään piilolinssiresepti
Miksi piilolinssikontrollissa olisi hyvä käyvä kerran vuodessa?

Tilaisiko uuden paketin piilareita vai varaisiko ajan ensin piilolinssikontrolliin? #Someoptikko’mme Arto kertoo, kuinka usein piilolinssikontrollissa tulisi käydä ja miksi.

Silmien tarkastus uudelle piilolinssikäyttäjälle

Jos olet kiinnostunut piilolinssien käytöstä, mutta et ole aiemmin käyttänyt linssejä tai linssien käytöstä on kulunut jo aikaa, aloita varaamalla aika optikolle piilolinssien sovitukseen.

Kerrottuasi piilolinssien käyttötoiveistasi optikolle, hän osaa suositella tarpeisiisi parhaiten soveltuvaa linssiä. Sovituksessa saat lisäksi opastuksen piilolinssien käyttöön ja hoitoon sekä yksilölliset käyttöaikasuositukset. Opit myös tekniikat piilolinssien silmään laittamiseen ja poistamiseen silmästä.

Piilolinssit kehittyvät koko ajan, ja ongelmat, joita sinulla on mahdollisesti voinut olla aikaisempien linssien kanssa, voidaan välttää valitsemalla uudentyyppinen piilolinssi. Kannattaa siis keskustella optikomme kanssa!