Monitehopiilolinssit - Näkemisen vapaus ilman silmälaseja

 

Yleensä yli 45-vuotiaat tarvitsevat erillistä korjausta lähinäkemiseen, mutta tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että sinun tulisi lopettaa piilolinssien käyttö tai ettet voisi aloittaa piilolinssien käyttöä. Piilolinssejä on saatavana yhtä lailla myös monitehoina ja niiden avulla näkeminen eri etäisyyksille on jälleen vaivatonta ja helppoa.

 

Monitehopiilolinssien käyttö

 

Monitehopiilolinssit voidaan rinnastaa käyttötarkoitukseltaan monitehosilmälaseihin – molemmista löytyvät eri etäisyyksille tarvittavat vahvuudet.

 

Hyviä puolia monitehopiilolinsseissä on monia, kuten se, että eri etäisyyksille tarkoitetut voimakkuusalueet löytyvät kaikkiin katselusuuntiin. Monitehoisilla silmälaseilla ei onnistu esimerkiksi yläviistoon katsominen, mutta monitehopiilolinsseillä kyllä. Piilolinssien käyttö ei myöskään rajoita näköaluetta eli näkökentän laajuus on sama kuin ilman lasejakin, mutta voimakkuuksien ansiosta tietenkin tarkempi. Lisäksi liikkuminen monitehopiilolinsseillä on miellyttävää, koska niiden kanssa ei esiinny vääristymiä tai keinumista.

 

Nykyaikaisten materiaalien ansiosta myös kuivasilmäisille löytyy helposti toimiva ratkaisu monitehoina, ja ne sopivat myös kaihileikatuille. Moniteholinssejä löytyy niin kertakäyttöisinä kuin jatkuvakäyttöisinäkin. Mikäli sinulla on tarvetta hajataittoakorjaaville monitehopiilolinsseille, ota yhteyttä lähimpään Instrumentarium-myymälään.

 

Kokeile monitehopiilolinssejä ilmaiseksi

Oletko harkinnut piilolinssejä?

Koetko, että silmälasit ovat jossain tilanteissa tiellä tai onko silmälaseillasi riski rikkoontua esimerkiksi töissä tai harrastuksissa? Haluaisitko lähteä ulos ilman laseja? Jos näin on, ovat piilolinssit ehdottomasti kokeilemisen arvoinen vaihtoehto.

Lue lisää

Monitehopiilolinssien toiminta

 

Ikääntymisen myötä silmän mykiön joustavuus alkaa pikku hiljaa vähentyä luonnollisista fysiologisista syistä johtuen ja tämän vuoksi yli 45-vuotiaat yleensä tarvitsevat erillisen korjauksen lähinäkemiseen. Korjaus hoituu lisäämällä lähinäön tueksi plus-voimakkuutta, mikä auttaa silmää näkemään jälleen tarkasti halutulle lähietäisyydelle.

 

Piilolinsseissä lähilisä on toteutettu eri tavalla kuin silmälasilinsseissä – yleensä rengasmaisina voimakkuusmuutoksina, joiden avulla näkeminen on portaatonta ja miellyttävää kaukaa lähelle. Silmä mukautuu helposti piilolinssin lähialueeseen, joka sijaitsee usein keskellä linssiä sekä kauko-osaan, joka on piilolinssin ulommilla alueilla. Keskellä sijaitseva lähiosa ei häiritse kauas katsoessa, koska pupillin koko on yleensä suurempi kuin lähiosan koko ja toisinpäin ajateltuna lähelle katsoessa pupillin koko supistuu sen verran, että lähiosa on helppo löytää ja näin ollen katsottava kohde näkyy tarkkana.

Piilolinssit

Meiltä löydät monitehopiilolinssejä

Kertakäyttöiset:

iWear Harmony Multifocal: Nykyaikaisesta silikonihydrogeeli-materiaalista valmistettu kertakäyttöinen monitehoinen piilolinssi, joka on erittäin miellyttävä ja turvallinen käyttää korkean hapenläpäisykyvyn ansiosta. Aquaform teknologian vuoksi, linssit ovat mukavan tuntuiset silmissä koko päivän. Piilolinsseissä on lisäksi UV-suoja, joka suojelee silmiäsi haitalliselta UV-säteilyltä.

iWear Activ Presbyopia: Tämä linssi on sinulle, joka tahdot nähdä miellyttävästi sekä lähelle että kauas. Silikonihydrogeelistä valmistetut linssit tuovat näkemiseen aivan uutta mielekkyyttä ja turvallisuutta verrattuna perinteisiin hydrogeelimateriaaleihin.

iWear Fresh Presbyopia: Perinteinen hydrogeelistä valmistettu monitehokertakäyttölinssi, jolla näkee miellyttävästi sekä lähelle että kauas.

Dailies total 1 Multifocal: Ensimmäinen monitehoinen kertakäyttöinen silikonihydrogeelipiilolinssi, jonka porrastettu vesipitoisuus nousee linssin ytimen 33 prosentista yli 80 prosenttiin linssin pinnassa. Hapen läpäisykyky linssissä on huippuluokkaa ja sen vuoksi ne ovat mukavat käyttää koko päivän, aamusta iltaan.

Dailies Aqua Comfort Plus Multifocal: Kertakäyttöinen moniteholinssi hydrogeelistä. Linssissä yhdistyvät uusi monitehomuotoilu ja erittäin kostuttava materiaali. Dailies Aqua Comfort Plus Multifocal on kostuttavasta materiaalista tehty moniteholinssi, jolla näkee eri etäisyyksille kauas ja lähelle. Linssissä kolmivaikutteinen kostuttava Aqua Comfort ominaisuus, joka tekee linssin käytöstä miellyttävää.

Clariti 1 day Multifocal: Linssi pohjautuu AquaGen™-teknologiaan, joka mahdollistaa korkean nestepitoisuuden ja siten käytön miellyttävyyden. Silikonihydrogeeli puolestaan mahdollistaa linssin korkean hapenläpäisykyvyn, joka puolestaan edesauttaa silmiä pysymään kirkkaina ja terveinä

Jatkuvakäyttöiset:

iWear Oxygen Presbyopia: iWear Oxygen tuoteperheen moniteholinssi, jota voi käyttää yhtäjaksoisesti (yötä päivää) jopa kuukauden. Erittäin miellyttävän tuntuinen uuden sukupolven silikonihydrogeelilinssi, jossa käytetty kostuttavaa AQUAFORM-teknologiaa. iWear Oxygen Presbyopia linssissä on ainesosia, jotka edistävät elintärkeän hapen kulkua silmään. Siksi linssiä voi pitää ympäri vuorokauden jopa 29 vrk yhteen menoon. Sen jälkeen linssi vaihdetaan uuteen. Käyttö on yksilöllistä, joten ota aina ensin yhteys optikkoosi.

Biofinity Multifocal: Silikonihydrogeelistä valmistettu monitehopiilolinssi, jota voi käyttää yhtäjaksoisesti jopa 29 vuorokautta. Biofinityn käyttömukavuus perustuu Aquaform®-teknologiaan, joka vaikuttaa linssin hapenläpäisykyyn sekä vesipitoisuuteen.

 

VARAA AIKA
LÄHIMPÄÄN MYYMÄLÄÄMME

Verkkoajanvaraus

Puhelinnumero ma–pe 9–20, la 9–18, su suljettu.
Puhelun hinta on paikallisverkkomaksu tai matkapuhelinmaksu

 

Tiedä ensimmäisenä kehystrendeistä,
näkemiseen liittyvistä asioista ja eduista.

Instrumentarium ilmainen uutiskirje julkaistaan 4 kertaa vuodessa
ja voit peruuttaa sen milloin vain.