Glaukooma on sokeuttava silmäsairaus!
Marja-Liisa Vuori, Silmät. erik.lääkäri, dos, silmäkirurgian erityispätevyys
Glaukooma, aikaisemmalta nimeltään silmänpainetauti tai viherkaihi, on sokeuttava silmäsairaus, joka useimmiten on oireeton. Se voi huomaamatta tuhota näkökykyä pitkällekin, ennen kuin henkilö sen itse huomaa. Tarkka näkö voi säilyä hyvinkin pitkään normaalina, mutta näkökentän reunaosista alkaa taudin edetessä kadota näkevää aluetta. Reunaosien näkökyvyn heikentymistä on vaikea itse havaita, ja se löytyykin yleensä vasta näkökenttätutkimuksessa, jossa reuna-alueitten näkökykyä tutkitaan pienillä valovälähdyksillä.
Glaukoomaa on useita eri tyyppejä. Osassa tautimuodoista silmänpaine on selvästi koholla, toisissa taas silmänpaine on matala tai normaali. Tavallisin glaukooman muoto on ns. avokulmaglaukooma, jossa silmänpaine kohoaa vähitellen vuosien kuluessa. Tauti on salakavala, koska hitaasti kohoava silmänpaine ei aiheuta mitään oireita, ja se todetaankin usein sattumalta silmälääkärin tarkastuksessa. Normaali silmänpaine ei vielä sulje pois glaukoomaa, sillä lähes puolessa tapauksista silmänpaine on kuitenkin normaalialueella, 10-20 mmHg. Glaukooma voi liittyä myös muihin silmäsairauksiin tai silmävammaan. Tavallisimpia sekundaarisen glaukooman aiheuttajia ovat diabeettinen verkkokalvosairaus ja silmänsisäiset tulehdukset.
Glaukoomaa esiintyy kaiken ikäisillä. Yleisin se on kuitenkin yli 60-vuotiailla. Alle 10-vuotiailla lapsilla glaukooma tulee esiin likinäköisyyden nopeana lisääntymisenä.
Riski sairastua glaukoomaan kasvaa iän myötä. Riski lisääntyy entisestään, jos suvussa esiintyy glaukoomaa. Diabetes, kilpirauhasen vajaatoiminta, likinäköisyys ja kortisonin käyttö, etenkin silmätippoina, mutta myös suun kautta, ovat riskitekijöitä glaukooman kehittymiselle. Korkeasta verenpaineesta ja lihavuudesta johtuva insuliiniresistenssi saattaa myös nostaa silmäpainetta. Koska tauti on oireeton, on hyvä käydä silmälääkärin tarkastuksessa 40 ikävuoden jälkeen 4-5 vuoden välein. Jos henkilöllä on yllämainittuja riskitekijöitä, pitäisi käydä silmälääkärissä useammin, 2-3 vuoden välein.
Glaukooman toteamiseksi tarvitaan silmälääkärin tutkimuksen lisäksi silmänpohjan valokuvaus tai mahdollisesti valokerroskuvaus ja näkökenttätutkimus. Mikäli näissä tutkimuksissa todetaan glaukoomaan sopivia muutoksia, aloitetaan silmänpainetta alentava lääkitys silmätipan muodossa. Tavallisin lääke nykyisin on prostaglandiinivalmiste, jota voidaan annostella vain kerran päivässä. Glaukoomaan käytettävät lääkkeet ovat Kelan kokonaan korvaamia, tarvitaan vain silmälääkärin laatima ns. B-todistus, jolla korvausta haetaan.
Mikäli glaukooma on todettu, tarvitaan jatkuvaa seurantaa. Sopiva yksilöllinen silmänpaineen taso löytyy ajan myötä vain silmälääkärin tekemän silmätutkimuksen ja siihen liitettävien mahdollisten kuvaustutkimusten ja näkökenttätutkimusten avulla. Useimmiten tauti saadaan pysähtymään, niin etteivät silmämuutokset etene, mutta ajan mittaan joudutaan yleensä lääkitystä tehostamaan tai etsimään muita hoitomuotoja.
Mikäli yhdellä lääkkeellä ei saada riittävää silmänpaineen alentumista aikaan, voidaan lisätä hoitoon vielä toinenkin lääke. Mikäli kahdella lääkkeellä ei saada tarpeeksi alhaista painetta, voidaan tehdä silmään laserkäsittelyjä tai silmänpainetta alentava leikkaus.
Glaukoomapotilaan onneksi nykyään on kehitetty useita uusia hoitomuotoja. Laserkäsittely on nykyisin hellävaraisempaa kuin aikaisemmin ja se voidaan tehdä myös uudelleen. Ennen silmänpainetta alentava leikkaus oli varsin riskialtis toimenpide, mutta nykyään on käytössä useita erilaisia leikkaustoimenpiteitä, joilla saadaan turvallisesti silmänpainetta alennettua. Leikkaushoito on tarpeen, jos tauti muista hoidoista huolimatta etenee tai potilas ei jostain syystä pysty käyttämään hänelle määrättyä lääkitystä. Esimerkiksi allergia silmätipoille voi olla potilaalle hyvin hankalaa. Pitkäaikainen silmätippojen käyttö myöskin heikentää leikkauksilla saatavaa hyötyä, joten varhainen leikkaus antaa yleensä paremman lopputuloksen.
Monet silmäsairaudet ovat alussa oireettomia ja silloin niiden toteamiseen tarvitaan asiantuntija. Silmäsairauksien riski kasvaa iän myötä ja silmälääkärikäynnit tulisikin aloittaa viimeistään 40 vuoden iässä.