LUMISOKEUS

Lumisokeus on auringon ultraviolettisäteilyn aiheuttama silmävamma. Vaiva koskee tavallisesti paljon ulkoilevia, mutta voi kehittyä kenelle vain. Hurjasta nimestään huolimatta kyse ei ole varsinaisesta sokeutumisesta. Lumisokeus voi kuitenkin aiheuttaa voimakastakin silmäkipua ja siltä kannattaa suojautua.

Suojaa silmät myös talvella - keväthangilta saa lähes kaksinkertaisen määrän aurinkoa

Lumisokeus on tilanne, jossa silmän sarveiskalvo altistuu liikaa auringon UV-säteille ja sen epiteelisolukko vaurioituu. Lumisokeuden oireet vaihtelevat altistuksen kestosta ja voimakkuudesta riippuen, ihmisten silmät myös reagoivat eri tavoin.

Auringon voimakkuus voi yllättää Alpeilla matkailevan hiihtoharrastajan, mutta myös Suomen hangilla ilmenee lumisokeutta. Useamman päivän kestänyt oleilu kirkkaassa auringossa tuntuu lähes aina silmissä, ja joskus jo lyhyempikin altistus voi riittää aiheuttamaan oireita.

diginäködiginäkö

Lumisokeuden oireet

Lumisokeutta on eri asteista. Oireet voivat vaihdella pitkän hiihtolenkin jälkeen esiintyvästä lievästä silmien kipuilusta ja aristuksesta aina voimakkaaseen, monta päivää kestävään tulehduskipuun.

Epämukava tunne silmässä alkaa yleensä muutaman tunnin sisällä. Silmässä voi esiintyä punoitusta ja roskan tunnetta silmässä. Silmien valonarkuus, vetisyys ja turpoaminen voivat myös olla merkkejä lumisokeudesta.

Lumisokeusvauriot eivät tavallisesti ole pysyviä, mutta niiltä kannattaa suojautua. Keväthankien lisäksi lumisokeus voi syntyä kirkkaana kesäpäivänä merellä, solariumin ultraviolettilampuista tai hitsausvalosta, jos silmiä ei suojata.

Lumisokeuden hoito

Jos epäilet kärsiväsi lumisokeudesta tai silmäsi ovat valonarat, suosittelemme oleskelua hämärässä huoneessa. Silmiä kannattaa myös pitää mahdollisimman paljon kiinni, jos valoisat olosuhteet sattuu silmiin. Erilaiset silmien kostutustuotteet voivat myös helpottaa oireita, kipua voi lievittää myös tulehduskipulääkkeillä.

Tyypillisesti kyse ei ole vakavista vaurioista, mutta ikävä tunne silmissä voi kestää päiviä. Jos kipu silmässä on epätavallisen suurta tai oireet kestävät monta päivää, suosittelemme lääkärikäyntiä. Joskus lääkäri määrää antibioottisalvaa oireiden helpottamiseksi, ja vaurioitunut silmä voidaan peittää muutamaksi päiväksi.

Miten ehkäistä lumisokeutta?

Lumi heijastaa jopa 90% auringon valosta. Keväthangilla ulkoileva on ikään kuin kahden auringon välissä. Suomen talvessa iho on vaatteiden alla suojassa, mutta silmät saattavat unohtua. Paras tapa ehkäistä lumisokeutta on käyttää ulkoillessa laadukkaita aurinkolaseja, joissa on 100% UV-suoja ja heijastuksenestopinnoite myös linssin takapinnalla eli silmän puolella linssiä.

Hyvät aurinkolasit suojaavat ylhäältä, alhaalta ja sivulta, kun kevään kirkas valo yllättää. Etenkin valon heijastuessa monesta suunnasta on tärkeää, että lasit ovat riittävän peittävät myös sivuilta. Urheilulaseissa linssit ulottuvat usein laajalle alueelle ja myös sivuille, sillä esimerkiksi hiihtäessä valo voi heijastua hangesta monesta eri suunnasta. Hiihtolasit kannattaakin valita niin, että ne suojaavat silmiä myös lumisokeudelta mahdollisimman tehokkaasti.

Kun ostat aurinkolasit optikkoliikkeestä, myös ilman voimakkuuksia myytävissä aurinkolaseissa on lähes poikkeuksetta hyvät pinnoitteet jo valmiiksi. Omilla voimakkuuksilla hankittavissa laseissa ei kuitenkaan välttämättä ole automaattisesti vaakasuoraa häikäisyä estävää suojaa eli polarisointia, joten asia kannattaa varmistaa optikolta. Instrumentariumin liikkeissä suositus on, että myös aurinkolaseissa vahvuuksilla on aina heijastuksenestopinnotteet mukana.

Erilaiset ratkaisut lumisokeuden välttämiseksi

Polarisoidut aurinkolasit:

Laadukkaat aurinkolasit on nykyään lähes poikkeuksetta valmistettu 100% UV-suojalla. Myös linssien polarisointi, eli valon päästäminen läpi vain yhdestä suunnasta hajaheijastusten minimoimiseksi, on tavallista. Saatavilla on useita linssisävyjä; harmaa/musta linssi toistaa värit luonnollisina, kun taas keltainen/ruskea linssi parantaa kontrastien erottelukykyä. Katso polarisoidut aurinkolasit.

Urheilulasit:

Urheiluun tarkoitetut aurinkolasit ovat kehittyneet viime vuosina paljon. Nykyään kaarevat urheilulasit on mahdollista saada myös yksi- tai moniteholinsseillä omilla voimakkuuksilla. Tämä urheilijoiden suosima aurinkolasityyppi suojaa kaarevuutensa ja istuvuutensa ansiosta hyvin myös lumisokeudelta. Tule myymälään kysymään lisää urheilulaseista vahvuuksilla.

Adaptoituvat aurinkolasit:

 Tummentuvat aurinkolasit sopeutuvat UV-säteilyn määrään. Kun aurinkoa on vähemmän, linssin tummuusaste on noin 50%. UV-säteilyn määrän kasvaessa linssit tummuvat lisää ja ovat täydessä auringonpaisteessa tavallisten aurinkolasien sävyiset (n. 80-85% tummuus). Kuten tummenevissa silmälaseissa, nykyiset valon mukaan muuttuvat linssit ovat kehittyneet paljon.

Liukuvärjätyt aurinkolasit:

Niin sanottuja liukuvärjättyjä, eli linssejä, joiden linssien yläosa on alaosaa tummempi, saa myös voimakkuuksilla. Tällaiset aurinkolasit toimivat hyvin kaupunkikäytössä, kun liikutaan paljon sisä- ja ulkotilojen välillä. Linssin vaalean alaosan ansiosta esimerkiksi lukeminen onnistuu hyvin. Pitkään kestävään ja voimakkaaseen aurinkoaltistukseen soveltuvat paremmin muut, peittävämmät linssit.

Peilipintaiset aurinkolasit:

Aurinkolasit peilipintaisilla linsseillä ovat taas muodissa, ja niitä saa kohtuuhintaan myös omilla voimakkuuksilla.

Tummuvat linssit silmälaseihin:

Tummuvat linssit ovat ulkona tummat ja sisällä kirkkaat. Lasit ovat kätevät, kun liikutaan paljon ulko- ja sisätilojen välillä. Kuten adaptoituvissa aurinkolaseissa, linssien tummumis- ja kirkastumisajat ovat lyhentyneet paljon linssityypin alkuajoista ja sävymuutos tapahtuu kymmenissä sekunneissa.

Silmälasit:

Tavalliset silmälasit, joissa on nykyään lähes kaikista linsseistä löytyvä UV-suoja ja heijastuksenestopinnoite, suojaavat myös jonkin verran auringon vaikutukselta. Tämä ei kuitenkaan ole paras suoja, kun ulkoillaan olosuhteissa joissa kirkas valo voi paistaa suoraan silmiin.

Piilolinssit:

Nykyisissä piilolinsseissä on usein UV-suoja, joskaan ne eivät täysin estä auringon vaikutusta, niin kuin hyvät aurinkolasit. Nykyaikaiset silikonihydrogeelistä tehdyt piilolinssit kuitenkin istuvat suoraan sarveiskalvon päällä, eli tiiviimmin kuin aiemmat piilolinssityypit, mikä estää tehokkaasti säteilyn pääsyn silmän värikalvolle ja mustuaiseen. Heijastukseen piilolinssit eivät kuitenkaan auta. Pitkäkestoiseen auringossa oleiluun suositellaan lisäksi aurinkolaseja.

Hitsarin silmä - Hitsausvalo syynä silmien valonarkuudelle

Myös hitsauksen valo voi aiheuttaa samankaltaisia silmäoireita kuin lumisokeus, tätä kutsutaan myös joskus termillä hitsaajan silmä. Hitsarin silmän oireita ovat siis myös valonarat silmät, punaiset silmät, silmien vetisyys ja silmäkipu. Hitsarin silmän hoitoon voi soveltaa samoja hoitokeinoja kuin lumisokeuteen, vakavissa ja pitkittyneissä oireissa suosittelemme lääkärille hakeutumista. Silmät tulisi suojata aina asianmukaisesti hitsauksen aikana. Instrumentariumilta löydät laajan valikoiman erilaisia suojalaseja hitsaukseen ja muuhun toimintaan, jossa silmät altistuvat esimerkiksi lentäville kappaleille, kipinöille, hiontapölylle tai roiskeille. Instrumentariumilta saat myös suojalasit vahvuuksilla!

Varaa aika

Voit tehdä varauksen myös soittamalla

09 4241 7000

ma–pe 9–20, la 9–17, su suljettu.
Puhelun hinta on paikallisverkkomaksu tai matkapuhelinmaksu