Vältä lumisokeus, suojaa silmät - keväthangilta saa lähes kaksinkertaisen määrän aurinkoa

 

Lumi ja silmälasit

Lumisokeus on auringon ultraviolettisäteilyn aiheuttama silmävamma. Vaiva koskee tavallisesti paljon ulkoilevia, mutta voi kehittyä kenelle vain. Hurjasta nimestään huolimatta kyse ei ole varsinaisesta sokeutumisesta. Lumisokeus voi kuitenkin aiheuttaa voimakastakin kipua ja siltä kannattaa suojautua.

 

Talviaurinko yllättää

Lumisokeudeksi kutsutaan tilannetta, jossa silmän sarveiskalvo altistuu liikaa auringon UV-säteille ja sen epiteelisolukko vaurioituu. Oireet vaihtelevat altistuksen kestosta ja voimakkuudesta riippuen, ihmisten silmät myös reagoivat eri tavoin.

Auringon voimakkuus voi yllättää Alpeilla matkailevan hiihtoharrastajan, mutta myös Suomen hangilla ilmenee lumisokeutta. Useamman päivän kestänyt oleilu kirkkaassa auringossa tuntuu lähes aina silmissä, ja joskus jo lyhyempikin altistus voi riittää aiheuttamaan oireita.

- Lumisokeutta on eri asteista. Oireet voivat vaihdella pitkän hiihtolenkin jälkeen esiintyvästä lievästä kipuilusta ja aristuksesta aina voimakkaaseen, monta päivää kestävään tulehduskipuun, kuvailee Instrumentariumin tuoteryhmän myyntipäällikkö ja optikko Arto Karhunen.

Lumisokeusvauriot eivät tavallisesti ole pysyviä, mutta niiltä kannattaa suojautua. Keväthankien lisäksi lumisokeus voi syntyä kirkkaana kesäpäivänä merellä tai solariumin ultraviolettilampuista, jos silmiä ei suojata.

- Tyypillisesti kyse ei ole vakavista vaurioista, mutta ikävä tunne silmissä voi kestää päiviä ja siinä on hiihtoloma helposti pilalla. Osassa tapauksista tarvitaan lääkärikäyntiä ja antibioottihoitoa, Karhunen jatkaa.

Vaivan voi välttää

Hyvät aurinkolasit suojaavat sekä ylhäältä että alhaalta. Etenkin valon heijastuessa monesta suunnasta on tärkeää, että lasit ovat riittävän peittävät myös sivuilta.

Lumi heijastaa jopa 90% auringon valosta. Keväthangilla ulkoileva on ikään kuin kahden auringon välissä. Suomen talvessa iho on vaatteiden alla suojassa, mutta silmät saattavat unohtua.

- Paras tapa ehkäistä lumisokeutta on käyttää ulkoillessa laadukkaita aurinkolaseja, joissa on 100% UV-suoja ja heijastuksenestopinnoite myös linssin takapinnalla eli silmän puolella linssiä, Karhunen muistuttaa.

Optikkoliikkeissä ilman näönkorjausta eli voimakkuuksia myytävissä aurinkolaseissa on lähes poikkeuksetta hyvät pinnoitteet jo valmiiksi. Omilla voimakkuuksilla hankittavissa laseissa heijastussuojaa ei kuitenkaan välttämättä ole automaattisesti, joten asia kannattaa varmistaa optikolta. Instrumentariumin liikkeissä suositus on, että myös näköä korjaavissa aurinkolaseissa on aina heijastuksenestopinnotteet mukana.

Jos lumisokeus kuitenkin pääsee yllättämään, on hyvä tarkkailla oireiden kehittymistä ja käydä tarvittaessa optikon tai silmälääkärin tarkastuksessa. Lievissä tapauksissa riittää yleensä lepo hämärässä huoneessa. Joskus lääkäri määrää antibioottisalvaa oireiden helpottamiseksi, ja vaurioitunut silmä voidaan peittää muutamaksi päiväksi.

Useita vaihtoehtoja silmien suojaksi

Aurinkolasit polarisoidulla ja heijastuksenestopinnoitetulla linssillä- Laadukkaat aurinkolasit on nykyään lähes poikkeuksetta valmistettu 100% UV-suojalla. Myös linssien polarisointi, eli valon päästäminen läpi vain yhdestä suunnasta hajaheijastusten minimoimiseksi, on tavallista. Saatavilla on useita linssisävyjä; harmaa/musta linssi toistaa värit luonnollisina, keltainen/ruskea linssi parantaa kontrastien erottelukykyä.

Sporttiaurinkolasit - Urheiluun tarkoitetut aurinkolasit ovat kehittyneet viime vuosina paljon. Nykyään kaarevat sporttiaurinkolasit on mahdollista saada myös yksi- tai moniteholinsseillä omilla voimakkuuksilla. Tämä urheilijoiden suosima aurinkolasityyppi suojaa kaarevuutensa ja istuvuutensa ansiosta hyvin myös lumisokeudelta.

Adaptoituvat aurinkolasit - Tummentuvat aurinkolasit sopeutuvat UV-säteilyn määrään. Kun aurinkoa on vähemmän, linssin tummuusaste on noin 50%. UV-säteilyn määrän kasvaessa linssit tummuvat lisää ja ovat täydessä auringonpaisteessa tavallisten aurinkolasien sävyiset (n. 80-85% tummuus). Kuten tummenevissa silmälaseissa, nykyiset valon mukaan muuttuvat linssit ovat kehittyneet paljon. Aiemmin linssien tummuminen kesti noin 2-3 minuuttia ja kirkastuminen jopa 5 minuuttia. Nykyiset linssit tummenevat noin minuutissa ja kirkastuvat muutamassa minuutissa.

Liukuvärjätyt aurinkolasit - Niin sanottuja liukuvärjättyjä, eli linssejä, joiden linssien yläosa on alaosaa tummempi, saa myös voimakkuuksilla. Tällaiset aurinkolasit toimivat hyvin kaupunkikäytössä, kun liikutaan paljon sisä- ja ulkotilojen välillä. Linssin vaalean alaosan ansiosta esimerkiksi lukeminen onnistuu hyvin. Pitkään kestävään ja voimakkaaseen aurinkoaltistukseen soveltuvat paremmin muut, peittävämmät linssit.

Peilipintaiset aurinkolasit - Peililasit ovat tulossa uudelleen muotiin ja nyt niitä saa kohtuuhintaan myös omilla voimakkuuksilla.

Tummentuvat silmälasit- Tummentuvien silmälasien linssit ovat ulkona tummat ja sisällä kirkkaat. Lasit ovat kätevät, kun liikutaan paljon ulko- ja sisätilojen välillä. Kuten adaptoituvissa aurinkolaseissa, linssien tummumis- ja kirkastumisajat ovat lyhentyneet paljon linssityypin alkuajoista ja sävymuutos tapahtuu muutamassa minuutissa.

Silmälasit - Tavalliset silmälasit, joissa on nykyään lähes kaikista linsseistä löytyvä UV-suoja ja heijastuksenestopinnoite, suojaavat myös jonkin verran auringon vaikutukselta. Tämä ei kuitenkaan ole paras suoja, kun ulkoillaan pitkään kirkkaassa auringonpaisteessa.

Piilolinssit - Nykyisissä piilolinssimateriaaleissa on usein UV-suoja, joskaan ne eivät täysin estä auringon vaikutusta, niin kuin hyvät aurinkolasit. Nykyaikaiset silikonihydrogeelistä tehdyt piilolinssit kuitenkin istuvat suoraan sarveiskalvon päällä, eli tiiviimmin kuin aiemmat piilolinssityypit, mikä estää tehokkaasti säteilyn pääsyn silmän värikalvolle ja mustuaiseen. Heijastukseen piilolinssit eivät kuitenkaan auta. Pitkäkestoiseen auringossa oleiluun suositellaan lisäksi aurinkolaseja.

 

Aurinko- ja silmälasien oikea säilytys pidentää niiden käyttöikää. Lasit on hyvä säilyttää omassa kotelossaan tai autossa niille tarkoitetussa säilytystilassa. Liialle lämmölle altistuessaan, esimerkiksi auton kojelaudalla, linssit tai aurinkolasien muoviosat voivat vaurioitua.

 

Tervetuloa ostoksille

09-4241 7000 Verkkoajanvaraus

Puhelinnumero ma–pe 9-20, la 9–18, su suljettu.
Puhelun hinta on paikallisverkkomaksu tai matkapuhelinmaksu

 

Tänä päivänä Instrumentarium-myymälöitä on Suomessa noin 150 ja Virossa 20. Asiakkaitamme palvelee yli 200 asiantuntevaa optikkoa ja jokaisessa myymälässämme on myös silmälääkärin vastaanotto sekä koulutettujen kehysasiantuntijoiden palvelu. Panostamme vahvasti myös optikkojen ja optisten myyjien kehysasiantuntijuuteen muun optisen tietämyksen lisäksi.